Larkoa epäilyttää periaatteessa jo sekin, että yleensä yritetään säädellä lailla niinkin intiimiä asiaa kuin seksuaalinen kanssakäyminen. Se on niin henkilökohtainen asia, että valtiovallan tulisi puuttua siihen mahdollisimman vähän. Raiskaus ja alaikäisiin sekaantuminen on jo kielletty. Myös prostituutioon pakottaminen on rangaistavaa jo olemassa olevien lakien mukaan. Olemassa oleva laki siis suojelee niitä, jotka ovat suojelun tarpeessa. Esitetty lainmuutos tuo asiaan ainoastaan moraalisen aspektin, mutta moraalia ei voi säätää lailla.

Jos jätetään huomiotta jo kielletty sutenöörien osuus, on kaupallisessa seksissä kaksi osapuolta: ostaja ja myyjä. Esimerkiksi huumekaupassa on sekä ostaminen että myyminen kielletty. Oikeusvaltiossa on varsin kyseenalaista rangaista vain toista osapuolta. Tätä on perusteltu sillä, että kysyntä luo tarjontaa. Luo toki, mutta Kauppakorkean ensimmäisen vuosikurssin opiskelijakin tietää, että markkinataloudessa kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutus on molemminpuolinen. Päinvastaisen väittäminen on pään pistämistä pensaaseen. Kysynnän kriminalisoiminen ei sinänsä poista tarjontaa.

Lainsäädännön yleisten periaatteiden mukaan lain tulee olla selkeä ja yksiselitteinen sekä reaalisesti valvottavissa. Tässä piilee koko lain heikoin kohta: lakia valvovan poliisin on täysin mahdotonta näyttää toteen, että raha on vaihtanut omistajaa, ja että maksu on tapahtunut nimenomaan seksipalvelun vastineena. Larko ei usko, että rahaa liikutetaan pankkisiirtona ja kuittiin kirjoitetaan esimerkiksi "korvaus yhdynnästä".

Kuulopuheiden mukaan prostituution liepeillä harjoitetaan erilaista rikollista toimintaa. Tässä yhteydessä on mainittu mm huumekauppa ja rahanpesu. Huumeita myydään myös ravintoloissa ja rautatieasemilla, ja rahaa pestään pankeissa. Tulisiko siis kieltää ravintolaelinkeino ja pankkitoiminta sekä lopettaa junaliikenne? Rahanpesua ja huumnekauppaa vastustetaan kaikkein tehokkaimmin suuntaamalla poliisin ja tuomioistuinten resursseja huume- ja talousrikosten tutkintaan; mutkan kautta ampuminen on tehotonta ja huonoa lainsäädäntöä.

Jos tarkoituksena on yksinomaan seksistä maksamisen kieltäminen, lienee viisainta kieltää varmuuden vuoksi seksi tykkänään. Maksutonta seksiä ei nimittäin ole olemassakaan! Tavalla tai toisella siitä maksavat kaikki ikään, ammattiin ja sukupuoleen katsomatta. Irrallisten seksisuhteiden harrastaminen on varsin kallis huvi Suomen ravintolahinnoilla. Pysyvässä parisuhteessa elävät maksavat säännöllisestä seksistä ehkä vieläkin kalliimman hinnan: henkilökohtainen vapaus ei ole rahalla mitattavissa. Prostituoidutkin maksavat seksistä kovan hinnan: tutkimusten mukaan maailman vanhimman ammatin harjoittaminen heikentää kykyä solmia normaaleja rakkaussuhteita.

Larko pitää sangen epäilyttävänä sitä, että lainmuutoksen äänekkäimmät puoltajat ovat niitä, joiden elämään sillä ei ole lainkaan vaikutusta. Larkoa ei liikuta pätkääkään, kuka harjoittaa seksiä kenenkin kanssa ja mitä he ovat välillään sopineet, kunhan ovat keskenään asiasta yhteisymmärryksessä eivätkä käyttäytymisellään häiritse sivullisia. Siihen ei pitäisi olla sanomista yhteiskunnalla eikä kolmansilla henkilöillä. Asia ei kuulu sutenööreille, kansanedustajille eikä feministeille.

Ruotsin kokemusten nojalla voi ennustaa, että laki ei tule poistamaan prostituutiota vaan siirtää sen ikään kuin pois silmistä. Kontaktien solmiminen siirtyy kaduilta ja ravintoloista mm Internettiin, ja itse aktit tapahtuvat entistä useammin yksityisasunnoissa. Samalla katoavat vähäisetkin mahdollisuudet valvoa prostituutiota, ja yhä useammat alalla toimivat naiset joutuvat käyttämään parittajien palveluita. Osa kysynnästä saattaa suuntautua Tallinnaan, jossa prostituution lieveilmiöt ovat huomattavasti hurjemmat kuin Suomessa. Siivotaan vähän omaa pihaa, roskat kipataan naapurin tontille!

Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että Larkolla ei ole tässä asiassa henkilökohtaista intressiä, sillä Larko ei ole tähän päivään saakka ostanut, myynyt eikä välittanyt Suomessa kaupallisia seksipalveluja. Larkoa närästää ennen kaikkea se, että ollaan yksinomaan moraalisin perustein säätämässä lakia, jonka vaikutukset käytännön elämässä jäävät vähäisiksi. Samalla pakotetaan omia moraalikäsityksiä toisille. Siitä on enää lyhyt askel valtiolliseen ideologiaan, sananvapauden rajoittamiseen ja sensuuriin.

Suomen lakiin ei kannata kopioida aivan kaikkea, mitä ruotsalaiset keksivät. Heillä nimittäin riittää ideoita siitä, miten valtio voisi säännellä kansalaisten elämää. Muistanemme esimerkiksi 1970-luvun valtiollisen leivän syömisen normin, jonka mukaan jokaisen kansalaisen oli syötävä 6-8 viipaletta leipää päivässä. Ruotsissa ollaan jo niin kaukana, että kaikki, mitä ei ole kielletty, on pakollista. Seksipalvelujen ostaminen lienee kiellletty Ruotsissa lähinnä siitä syystä, että ei kehdattu säätää sitä pakolliseksi. Sille tielle ei Suomessa kannata lähteä.